Lukuvuoden mittainen yliopistopedagoginen matka on päättymässä. Tämä on viimeinen kirjoitukseni, jonka julkaisemisen jälkeen laitan VOA-opintojen Moodle-alustalle ilmoituksen protfolion valmistumisesta ja linkin tähän blogiin.

Matka on ollut antoisa ja ajoittain työläskin. Paljon on tullut tehtyä, kokeiltua ja opittua. Voin jo nyt sanoa, että osa opinnoissa kokeilluista uusista opetusvälineistä on tullut työssäni pysyvämpään käyttöön. Valmius opettajana kehittymiseen on myös parantunut. Kynnys osallistua jatkossakin erilaisiin koulutuksiin on madaltunut. Jotain uutta kehittävää, nyt vielä tuntematonta, on siis jatkossakin luvassa.

Päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus omaan työhönsä ja yhteisiin oppimistavoitteisiimme sitoutuneita kollegaryhmän jäseniä - Annea, Johannaa ja Iiristä - kohtaan. Ajattelen lämpimästi myös tuutoriani/mentoriani Satua sekä muita opintojaksoilla ja verkkoklinikoissa kohdattuja opettajia ja kouluttajia. Kiitos myös opiskelijoille, joiden kanssa olen päättyvän lukuvuoden aikana saanut kokeilla uusia opetusmenetelmiä sekä näihin opintoihin sisältyvien opetuskokeilujen yhteydessä että muutenkin opetuksessani.

Yhteinen matka eri rooleissa olevien ihmisten kanssa on tämän projektin puitteissa päätöksessä. Kokemukset ovat vakuuttaneet minut jälleen kerran ikiaikaisesta totuudesta: ihmisen ei ole hyvä olla yksin.

Pienen tauon jälkeen palaan portfolioni ääreen. Huhti-toukokuulle ajoittunut isyysloma ja sen mahdollistanut elämäntilanteen muutos on rytmittänyt myös työ- ja opiskeluelämää. Sain onnekseni ennen isyyslomalle siirtymistä kerättyä sekä kollegoilta että opiskelijoilta palautteen jälkimmäisestä opetuskokeilustani. Nyt tämän postauksen myötä voin siirtyä sujuvasti suoraan VOA-opintojen kalkkiviivoille eli työstämään koosteen saamastani palautteesta ja pohtimaan kehittämistoimia. Katse on siis samanaikaisesti lähimenneisyydessä ja -tulevaisuudessa.

Osaan nyt laatia e-lomakkeen :). Päätin kerätä opetuskokeiluihini liittyvän opiskelijapaleutteen kätevällä e-lomakkeella. Olen muutaman kerran vastannut lomakkeeseen, mutta en aiemmin ole sellaista itse laatinut. Vaan nyt on tuokin puute korjaantunut. Eikä aikaa mennyt kuin kolme tuntia...

Jaoin lomakkeen kolmeen osa-alueeseen:

1. Oppimisympäristö ja opetusteknologia
2. Vuorovaikutus ja ohjaus
3. Oppimisen arviointi

Käytin hyväkseni Laadukkaasti verkossa -käsikirjassa olevaa verkko-opetuksen palautepatteristoa, jota muokkasin itselleni sopivaan muotoon.

Annan opiskelijoille linkin lomakkeeseen huomenna toteuttamani oppimiskokeilun jälkeen. Näin saan - toivoakseni - ensi viikon aikana kerättyä palautteen sekä verkko-opetuksena toteuttamastani kurssista kokonaisuutena että kummastakin opetuskokeilusta erikseen. Sitten onkin vain jäljellä palautteen analysointi ja pohdinta sen äärellä. Sen jälkeen tämä VOA-opintojen kokonaisuus alkaa olla viimeistä silausta vaille valmiina.

VOA-koulutus alkaa olla loppusuoralla. Tällä viikolla toteutan jälkimmäisen opetuskokeiluni. Tämän päivän aikana olen pohtinut ja kirjoittanut käsityksistäni hyvän verkko-opetuksen suunnittelusta omassa työyhteisössäni. Aiheen lähestyminen tuntui alkuun vaikealta. Olin kirjannut sivun otsikon jo tämän blogin luomisen yhteydessä, mutta useasta yrityksestä huolimatta en ollut tähän päivään mennessä saanut riviäkään kirjoitetuksi. Mutta tänään onnistuin.

Oppimiskokeilut ja muut tehtävät ovat painottaneet omakohtaisen asiantuntijuuden, omien käsitysten ja valmiuksien kartoittamista ja vahvistamista. Yhteisöllinen näkökulma on myös äärimmäisen tärkeä, teenhän itsekin työtä asiantuntijayhteisössä muiden opettajakollegoiden kanssa. Annamme kaikki opetusta, joka rakentuu yhden ja saman tutkinnon osiksi. Pohdinnoissani lähestyin opetuksen suunnittelua jaetun asiantuntijuuden käsitteen kautta. Pystyin heti tunnistamaan tilanteita, joissa periaate on toteutunut työäyhteisössäni omaksi hyödykseni. Jatkossa täytyy etsiä keinoja, joilla voin olla antavana osapuolena. VOA-koulutus on antanut tähän hyviä valmiuksia.

Edelliseen kirjoitukseeni liittyen: Swayn varassa luennointi eteni oman kokemukseni mukaan mukavasti ja Padletin käyttö onnistui erinomaisesti. Olen tyytyväinen. Palautetta Swaysta en yhden luentokerran perusteella kysynyt tai kerännyt, joten opiskelijoitten kokemuksia ohjelmasta en uskalla arvioida.

Padletin käyttäminen osoittautui onnistuneeksi valinnaksi. Luentotilanteessa antama suullinen ohjeistukseni ohjelman käyttöön toimi hyvin ja pääsimme käyttämään ohjelmaa ilman ongelmia. Olin tosin lähettänyt ohjeet kirjallisesti edellisenä päivänä Moodlen kautta ja ladannut ne myös kurssialustalle. Kuitenkin vain muutama opiskelija reilusta kolmestakymmenestä oli avannut viestini ja käynyt tutustumassa linkkiin ennakolta. Tämä ei muodostanut ongelmaa, vaan pääsimme lyhyen opastukseni jölkeen joutuisasti aloittamaan hedelmälliseksi osoittautuneen ja opiskelijoita silmin nähden innostaneen työskentelyn.

Mitähän uskaltaisi kokeilla seuraavaksi?

Aloitan huomenna toisen kevään kahdesta luentosarjastani. VOA-opintojen vaikutus näkyy opetuksessani konkreettisesti uudenlaisten teknologisten apuvälineitten käyttämisenä. Kyseessä ei tällä kertaa ole opetuskokeiluihin liittyvä opetus, vaan valjastan uudet välineet opetustilanteeseen ilman "pakkoa".

Olen yleensä valmistellut luennoilleni PowerPoint -kalvot. Tällä kertaa päätin kokeilla toisenlaista ratkaisua, Swayta. Osallistuin syksyllä 2015 VOA-opetukseen sisältyvään verkkoklinikkaan, jossa esiteltiin kyseistä lennokasta ohjelmaa. Sway ei tuolloin tehnyt minuun kovinkaan myönteistä vaikutusta. Materiaalin esittäminen tuintui liian rajalliselta ja ohjelmasta jäi hallitsemattomuuden tuntu. Nyt olen kuitenkin valmistellut jo kahden luennon materiaalit Swayllä, ja suhtaudun ohjelmaan myönteisemmin. Mikä muuttui?

Sway on edelleen vallattoman tuntuinen ja sisällön laajaan esittelyn kapasiteetiltaan vähäinen. En tosin välttämättä osaa hyödyntää sen koko potentiaalia, mutta ei sillä informaatiota kovin runsaasti voi opiskelijoiden silmille vyöryttää. Ohjelmassa ei siis ole tapahtunut muutosta ja vähäiset taitoni ovat myös ennallaan. Muutosta on sen sijaan tapahtunut asennoitumisessani taustamateriaalin käyttöön. Swaylla tekemissäni pohjissa tuon esiin ainostaan esitykseni rakenteen pääkohdat ja asiasisällön ytimen hyvin napakasti. Käytän luennolla jonkin verran netistä löytyvää kuva- ja ääniaineistoa, jotka olen sujuvasti liittänyt ja linkittänyt Swayhin. Samoin kuin ryhmätöitten ohjeistuksen.

Ryhmätöissä työkaluna on virtuaalinen muistio Padlet. Tämäkin on VOA-koulutuksessa esitelty ja kollegani opetuskokeilussa hyväksi todettu työväline, joka mielestäni sopii erinomaisesti ryhmätöiden tulosten reaaliaikaiseen jakamiseen ja jaotteluun. Nyt kokeilen, millä tavalla osaan itse ohjeistaa opiskelijat käyttämään sitä ja näen, kuinka työskentely onnistuu.

Olen valinnut kevään opetuskokeiluni työvälineeksi Skypen, joka mahdollistaa henkilökohtaisen ohjauskeskustelun etäällä minusta eri puolilla Suomea olevien graduntekijöiden kanssa.

Olen päättänyt hyödyntää opetuskokeilussa ohjauksen kahdenlaista orientaatiota, jotka Sanna Vehviläinen on esitellyt teoksessaan Ohjaustyön opas. Orientaatioitten kuvauksen taustalla on terapiavuorovaikutus, jota Vehviläinen soveltaa ohjaukseen.

Ensimmäistä orientaatiota hän nimittää kannattelevaksi orientaatioksi, jossa keskitytään osoittamaan, että keskustelukumppanin tunne, kokemus tai viesti on kuultu. Viestinnässä korostuvat silloin kuuntelun ilmaukset ja erilaiset peilaavat puheenvuorot sekä empaattinen tunneviestintä.

Toinen orientaatio on nimeltään tutkiva orientaatio, jossa painottuu käsillä olevan aihepiirin tutkiva tarkastelu. Tavoitteena on kysymysten, johtopäätösten tai muunlaisten johdattelujen kautta nostaa esiin keskustelukumppanin puheesta merkityksellisiä yhteyksiä ja kerrostumia.

Vehviläinen kuvailee laajasti kahtalaisen orientaation soveltamista ohjaukseen. Ensinmainittu kiteytyy mielestäni läsnolon taitoon: ohjaaja on avoinna suhteessa ohjattavaan, pyrkii kuulemaan sen, mitä hänelle kerrotaan ja myös ilmaisee sen, mitä kokee kuulleensa. Kannattelevan orientaation merkitys korostuu tunteita herättävissä tilanteissa, joissa käsitellään ongelmallisia kokemuksia. Tutkiva orientaatio kohdistuu ohjauksessa siihen mitä tapahtuu tai tehdään, esimerkiksi ohjattavan prosesseihin ja tutkimuskohteen havainnointiin. Keskustelun kohteena voi olla esimerkiksi ohjauksessa syntyvä kirjallinen tuotos, kuten pro gradu -tutkielman teksti. Vehviläinen painottaa eri laajuisten ja prosessin eri kohtiin kohdistuvien kysymysten merkitystä tutkivan orientaation keskeisenä toteutusmuotona.

Tuntuu selkeyttävältä saada Veviläisen teoksen avulla käsitteellistettyä ohjauksen kaksi tärkeää, mutta hyvin erilaista tasoa. Hänen käsitteidensä avulla pystyn ohjauksessani paremmin tavoittamaan - ja toivottavasti myös aktualisoimaan - sekä opiskelijan kohtaamisen että hänen tutkimusprosessinsa ohjaukselliset mahdollisuudet. 

Helmikuu on tuonut mukanaan toiseen oppimiskokeiluun valmistautumisen. Kokeilu painottuu viestintään verkko-opetuksessa. Aihe on viime viikolla osoittanut ajankohtaisuutensa. Pari käynnissä olevalla verkkokurssilla olevaa opiskelijaa antoi minulle kahdenkeskisen viestittelyn yhteydessä palautetta kurssin toteuttamisesta. Toinen piti työskentelyohjeita epäselvinä, toinen taas pohti oliko verkkokurssin työmäärä aivan kohtuullinen ja tehtävien rytmitys kohdallaan.

Saamani palaute on arvokasta monella tapaa. Pyytämättä annettu palaute kertoo opiskelijan todellisesta ongelmasta. Kun tilanne tulee opettajan tietoon, asialle on mahdollista tehdä jotakin yhdessä. Nyt saamani palaute myös mahdollistaa opetuksen kehittämisen - tämänvuotisen kurssin ohjeistuksen, mitoituksen ja rytmityksen tarkistaminen toivoakseni parantaa ensi syksynä saman kurssin aloittavien opiskelijoiden tilannetta. Lisäksi rakentavassa hengessä annettu ja vastaanotettu palaute edistää opiskelijan ja opettajan yhteyttä ja keskinäistä luottamusta. Nyt esille nostetuista aiheista syntyi hyvää keskustelua, jossa oman kokemukseni mukaan päästiin kummassakin tapauksessa molempien osapuolten kannalta hyvään lopputulokseen.

Kiitos siis palautteesta, arvon opiskelijat!

Kevätkauden opintojen alkua voisi luonnehtia palaamiseksi opetustyön peruskysymysten äärelle. Havainto perustuu Viestintä ja vuorovaikutus verkossa -opintojakson sisältökuvauksiin ja osaamistavoitteisiin, joita tänään silmäilin ajatuksen kanssa. Sisältöjen ytimessä ovat ensisijaisesti oppimista tukevan viestinnän ja vuorovaikutuksen periaatteet, menetelmät ja roolit. Vasta tämän jälkeen huomio on siinä, miten verkkopohjainen opetus ja oppiminen  tuo näihin oman erityissävynsä. Vastaavasti osaamistavoitteissa painottuu viestinnän, vuorovaikutuksen ja ohjauksen menetelmien arviointi ja soveltaminen. Verkko on opetuksen alusta tai alue, joka mahdollistaa tietynlaista viestintää ja vuorovaikutusta.

Tällä tavoin ilmaistut sisältö ja tavoitteiden hierarkiat tuntuvat hyvältä. Pääpaino on opetukseen kuuluvalla vuorovaikutuksen ilmiöllä ja viestinnän lainalaisuuksilla. Välineet eivät korostu, vaan opetuksen ydinkysymykset ovat keskiössä. Huomio kohdistuu opettamiseen, ei välineisiin.

Tänään käynnistyi Viestintä ja vuorovaikutus verkossa -opintojakso. Oppimiskokeilun suunnittelu lähti rytinällä käyntiin. Näillä näkymin otan kohteekseni vuorovaikutuksen etäohjauksessa. Käynnissä oleva verkkopohjainen tutkielmaseminaari tarjoaa oivan kohteen niin etäohjauksen pedagogisten haasteiden ja hyvien käytänteiden pohdinnalle kuin uusien välineiden valjastamiselle ohjauksen palvelukseen.

Taas mennään!

Laajensin tänään verkko-ohjaamisen repertuaariani uuteen ulottuvuuteen: julkaisin tutkielmaseminaarin Moodle-alustalla syyslukukauden päättymisen kunniaksi lyhyen (kesto 1:30) tervehdysvideon. Laadin videon VOA-koulutuksen verkkopajassa tutustumallani mailVU-ohjelmalla.

Videon sisältö ei ole kovin kummoinen eikä sen ohjauksellista funktiotakaan voi pitää järin merkittävänä. Mutta ei se aivan merkityksetönkään ole, tulinhan verkossa esiin omalla naamallani ja äänelläni itselleni uuden välineen kautta. Nyt kun pää on avattu, ties vaikka jatkossa käyttäisin videoita selkeämmin myös ohjaukseen esim. tehtävänantojen muodossa. Toisaalta nyt tekemäni viestin tyyppiset tervehdykset voivat myös olla itsessään tarpeellinen viestinnän muoto jatkossakin. Onhan video konkreettinen osoitus siitä, että haluan tavoittaa opiskelijat, olla kohtikäyvä. Ajattelen, että jo sellaisenaan videotervehdykset tukevat verkko-opetuksen vuorovaikutuksellisuutta.

Tämän portfolion kokoaminen on ollut hyvin yksityinen projekti. Mielensisäistä työskentelyä. Kirjojen selailua ja lukemista omassa työhuoneessa. Ajatusten tavoittamista ja kirjoittamista omassa rauhassa. Vasta nyt syyslukukauden lopussa oivalsin, että VOA-opinnoissa olevat kollegani eri puolilla UEF:n kampuksia ovat kukin tahoillaan samanlaisessa prosessissa. Mitähän kaikkea he ovat saaneet aikaan? Voisinko oppia jotakin heidän tuotoksistaan?

Päätin siltä istumalta käydä kurkistamassa työn alla olevia portfolioita. Opiskelijaryhmämme työskentely on edennyt monentahtisesti ja tarjolla oli eri laajuista ja syvyistä pohdintaa opettajuudesta ja verkko-opetuksesta. Teki hyvää valistaa itseään muiden prosessoineilla ja näkemyksillä.

Erittäin hyödylliseksi koin yhden kollegan laatiman Hyvän verkko-oppimisen huoneentaulun, johon oli tiivistetty verkko-opetuksen suunnittelun periaatteet. Niitä ovat muun muassa verkko-opetuksen funktion pohtiminen, ratkaisujen tekeminen pedagogia edellä, pyrkimys yksinkertaisen teknologian käyttämiseen ja avoimuus kehittämiselle. Näistä kiteytyksistä oli iloa ja apua itselleni.

Työviikon päätteeksi ajattelin virkistää itseäni annoksella verkko-opetuksen pedagogiikkaa. Kaivoin esiin Erika Löfström ja Anne Nevgin verkko-opetusta käsittelevän artikkelin. Olin aiemmin silmäillyt artikkelia, joka otsikoiden perusteella tuntui käsittelevän teemoja, joihin olen itse kuluvana syksynä törmännyt omalla verkkokurssillani: tehtävien rytmittäminen, keskustelun edistäminen, läsnäolon ja ohjauksen toteuttaminen... Ehkä saisin tekstistä näkökulmia ja vahvistusta omalle toiminnalleni?

Otin kirjan käteeni ja aloin lukea. Lukeminen pysähtyi ensimmäiseen virkkeeseen: "Verkko-opetusta aloittelevan on syytä pohtia, miten ja miksi hän opettaa."

Kaksi kysymystä: Miten opetan? Miksi opetan?

Kaksi lyhyttä vastausta: Opetan (verkossakin) parhaan kykyni ja ymmärrykseni mukaan. Opetan (verkossa) sekä käytännön pakosta että siihen tarjoutuneesta mahdollisuudesta.

Hieman täsmennystä: Oman opettajuuden pedagogisten valmiuksien ylläpito ravitsee ja tarjoaa ärsykkeitä opettamisen kyvyilleni ja ymmärrykselleni. "Miten opetan" on siis (osaltaan) riippuvainen siitä, miten olen harjaantunut ja harjaannuttanut itseäni opettajana. Tutkielmaseminaarin vieminen verkkoon lyhyellä varoitusajalla nousi sekä (etä)opiskelijoiden tarpeista että rohkaistumisesta siihen, että voisin tehdä jotakin aivan uutta. "Miksi opetan (verkossa)" johtuu siis siitä, että käytin hyväkseni momentumin, joka alkuun johdatti minut mukavuusalueeni ulkopuolelle. Nyt muutaman kuukauden jälkeen huomaan mukavuusalueeni laajentuneen.

Täällä sitä ollaan, uudessa tilanteessa, osaltaan uudenlaisena opettajana.

__________________

Lähde:

Erika Löfstöm & Anne Nevgi, Verkko-opetuksen linjakkuus ja yhteisöllinen oppiminen. - Yliopisto-opettajan käsikirja. Toim. Sari Lindblom-Ylänne & Anne Nevgi. 2. painos. Helsinki: WSOY 2011. 300-317.

Olen tänään silmäillyt Sanna Vehviläisen teosta Ohjaustyön opas. Yhteistyössä kohti toimijuutta. Teoksen loppupuolella käsitellään ohjausta pedagogiikkana eli mitä taitoja ja asenteita se harjoittaa ohjattavissa. Vehviläinen tarkastelee ohjausta pedagogiikkana tutkielman ohjaamisen kontekstissa. Aihepiiri on itselleni läheinen paraikaa käynnissä olevaan verkkopohjaisen graduseminaarin johdosta.

Vehviläisen tarkastelun pääpaino on ohjaajan toiminnassa: minkälaisia ohjattavien taitoja ja valmiuksia vahvistavia ratkaisuja hän voi löytää ohjauksen arkipäivässä ilmeneviin ongelmiin. Oli ilahduttava lukea ohjauksen ongelmista niiden pedagogista merkitystä korostavasta näkökulmasta. Vehviläinen käyttää tästä nimitystä ohjauksellinen ongelmanratkaisu.

Opponoinnin ohjeistaminen, keskustelun tukeminen, kirjoittamista arkailevien opiskelijoiden ohjaaminen tekstin tuottamiseen... Toiminta ja ratkaisut näissä käytännön ohjaustyön ilmentymissa ovat myös pedagogiikkaa. Vehviläisen mukaan toimijuutta vahvistava työprosessi on eduksi oppimistulosten kannalta. Hyvä työskentelyprosessi tuottaa kokemuksen kehittymisestä ja toimijuuden muutoksesta, joilla on opsikelijalle opinnäytetyötä laajempi merkitys.

Pedagogiikka siis ilmenee ohjauksen tavoitteellisuudessa, siinä, että etsitään ratkaisuja tutkielman tekemisen perusongelmiin. Millä tasoilla ratkaisuja etsitään? Minkälaista osaamista tavoitellaan? Millainen osaaminen on tavoitellun tuloksen kannalta tärkeää? Millä keinoin päästään ongelmiksi muodostuneitten asioitten yli? Vastaukset synnyttävät pedagogisia ratkaisuja, joilla ohjaus vie oppilaan prosessia ja oppimista eteenpäin.

Vastasin juuri UEF:n opetushenkilökunnalle suunnattuun Digiopetuksen valmiudet -kehityshankkeen kyselyyn. Monivalintakysymyksissä minusta muodostui seuraava profiili:

• suhtaudun opetusteknologisisiin sovelluksiin arasti
• pidän niitä mahdollisina ja mielekkäinä
• kokemusta niiden käytöstä on vähän
• saatan jatkossa käyttää niitä aiempaa enemmän

Taidan olla aivan oikealla kurssilla, olenhan nimenomaan parantamassa verkko-opetuksen taitojani!

Monivalintatehtävien jälkeen kyselyssä oli kaksi avointa kysymystä. Niistä toinen kuului seuraavasti: "Yliopistomme tavoitteena on olla Suomen paras yliopistollinen oppimisympäristö vuoteen 2020 mennessä. Millainen mielestäsi tällainen ympäristö olisi ja miten siihen päästään?"

Tässä vastaukseni:

Vastaus riippuu pitkälti siitä, mitä parhaudella tarkoitetaan? Hyvä tulos eli OPM:n ja KELA:n mitoittamassa optimiajassa valmistuminen ei välttämättä tarkoita, että oppimisympäristö olisi paras - vaikka se olisi äärimmäisen tehokas. Näen oppimisympäristön parhauden kokonaisvaltaisesti työntekijöiden ja opiskelijoiden hyvänä viihtyvyytenä, jossa motivaatio työtä ja opiskelua kohtaan on kohdillaan. Paras oppimisympäristö on fyysisesti, henkisesti ja teknologisesti selkeä. Ilmapiiriltään se on yhteisöllinen (ilmenee niin sosiaalisesti kuin opetuksen ja tutkimuksen käytännöissä). Fyysinen oppimisympäristö teknologioineen on joustava, helposti lähestyttävä ja muuntautumiskykyinen.

Mutta miten tällaiseen päästään? Tarvitaan aikaa - siis aivan konkreettisesti väljyyttä olemiseen ja tekemiseen, jotta uudenlainen hyvä oleminen ja tekeminen voi todentua. Yliopiston rahoituksen muutokset, henkilöstön leikkaukset ja tulosvastuun korostaminen ensisijaisena toimintaa ohjaavana periaatteena eivät ole otollinen asetelma. Pitäisikö tapahtua todellinen romahdus, jotta jotain uutta voi kasvaa tilalle? Vai onko mahdollista, että nykyjärjestelmän puitteissa ja sen linjauksista huolimatta jotain aivan päinvastaista voisi alkaa syntyä?

Intensiivinen syksy. Näihin sanoihin kiteytyy tässä blogissa parin kuukauden hiljaisuutena näkynyt kausi. Aika on vierähtänyt nopeasti pedagogisten opintojen ja työn parissa. Tekemisen reflektointi on jäänyt vähäiseksi, syynä "reaktiivisuuteen pakottava hektinen arki" - kuten eräs entinen kollegani olisi todennut. Viimeisimpiin aikoihin mahtuu monenlaista ajatteluani ja taitojani opettajana kehittäneitä asioita, kokemuksia ja tekemistä. Niitä ryhdyn nyt kerimään auki ja sanoittamaan.

Aloitan yliopistopedagogiikan opintojen sosiaalisesti rikastuttavasta ja yliopiston moni-ilmeisyyteen tutustuttavasta ulottuvuudesta. En osaa sanoa, onko opinnoissa parasta omaan kehittymiseen ja omaan tekemiseen liittyvät vaikutukset vai aito oppiaineet ja alat ylittävän yhteyden ja jakamisen kokemus. Vai olisiko niin, että molemmat ovat parempia? Yhtä kaikki, on kertakaikkisen hienoa päästä tekemisiin eri aloilta olevien opettajakollegoiden kanssa. Opetus on meitä kaikkia yhdistävä asia. Osastoihin lokeroituneet arkinen opetustyömme ei valitettavasti useinkaan tarjoa oman tehtävän rajat ylittävää kohtaamista ja jakamista toisaalla samaa työtä tekevien kesken. Yliopistopedagogiikan opinnoissa tapahtuu juuri näin. Hienoa! Kiitos!

Aloitan tänään verkko-opetuksena järjestettävän graduseminaarin suunnittelun. Seminaari käynnistyy ensi viikolla. Kyse on opetuskokeluun sisältyvästä opetuksesta. Toiveissani on saada luotua kurssista sosiokonstruktivistisesti linjakas kokonaisuus. Ideaalissa tapauksessa verkkopohjaisuus mahdollistaa yhteisöllisen tiedon rakentumisen ja jakamisen, jolloin ryhmän yhteinen työskentely palvelee kunkin opiskelijan omaehtoista opiskelua - ja kunkin opiskelijan aktiivinen panos ruokkii koko ryhmää.

Kurssin tavoitteet ovat siis periaatteellisella tasolla tiedossa. Lähitulevaisuus näyttää, millaiseksi käytännön todellisuus muotoutuu.

Uusi yritys uudelle projektille! Luulin äsken kirjoittaneeni ensimmäisen postaukseni yliopistopedagogiikan verkko-opetuksen ja -ohjauksen näyteportfolion oppimispäiväkirjaan. Teksti ei jostain syystä tallentunut. Tilanteeni ei muutaman minuutin takaisesta ole muuttunut: olen edelleen uuden alussa. Edessä on lukuvuoden mittainen yliopistopedagogiikan opintorupeama verkkopohjaisen opetuksen ja ohjauksen saralla. Takana on viisitoista vuotta opettamis- ja ohjauskokemusta yliopistossa - muttei juurikaan verkkopohjaisesti. Eteen aukeaa siis melko lailla kartoittamaton alue. Verkko-opettamisen taitoni ovat vasta piileviä. Mielenkiintoista, mitä kaikkea tuleva vuosi tuo tullessaan!