Pienen tauon jälkeen palaan portfolioni ääreen. Huhti-toukokuulle ajoittunut isyysloma ja sen mahdollistanut elämäntilanteen muutos on rytmittänyt myös työ- ja opiskeluelämää. Sain onnekseni ennen isyyslomalle siirtymistä kerättyä sekä kollegoilta että opiskelijoilta palautteen jälkimmäisestä opetuskokeilustani. Nyt tämän postauksen myötä voin siirtyä sujuvasti suoraan VOA-opintojen kalkkiviivoille eli työstämään koosteen saamastani palautteesta ja pohtimaan kehittämistoimia. Katse on siis samanaikaisesti lähimenneisyydessä ja -tulevaisuudessa.

VOA-koulutus alkaa olla loppusuoralla. Tällä viikolla toteutan jälkimmäisen opetuskokeiluni. Tämän päivän aikana olen pohtinut ja kirjoittanut käsityksistäni hyvän verkko-opetuksen suunnittelusta omassa työyhteisössäni. Aiheen lähestyminen tuntui alkuun vaikealta. Olin kirjannut sivun otsikon jo tämän blogin luomisen yhteydessä, mutta useasta yrityksestä huolimatta en ollut tähän päivään mennessä saanut riviäkään kirjoitetuksi. Mutta tänään onnistuin.

Oppimiskokeilut ja muut tehtävät ovat painottaneet omakohtaisen asiantuntijuuden, omien käsitysten ja valmiuksien kartoittamista ja vahvistamista. Yhteisöllinen näkökulma on myös äärimmäisen tärkeä, teenhän itsekin työtä asiantuntijayhteisössä muiden opettajakollegoiden kanssa. Annamme kaikki opetusta, joka rakentuu yhden ja saman tutkinnon osiksi. Pohdinnoissani lähestyin opetuksen suunnittelua jaetun asiantuntijuuden käsitteen kautta. Pystyin heti tunnistamaan tilanteita, joissa periaate on toteutunut työäyhteisössäni omaksi hyödykseni. Jatkossa täytyy etsiä keinoja, joilla voin olla antavana osapuolena. VOA-koulutus on antanut tähän hyviä valmiuksia.

Olen valinnut kevään opetuskokeiluni työvälineeksi Skypen, joka mahdollistaa henkilökohtaisen ohjauskeskustelun etäällä minusta eri puolilla Suomea olevien graduntekijöiden kanssa.

Olen päättänyt hyödyntää opetuskokeilussa ohjauksen kahdenlaista orientaatiota, jotka Sanna Vehviläinen on esitellyt teoksessaan Ohjaustyön opas. Orientaatioitten kuvauksen taustalla on terapiavuorovaikutus, jota Vehviläinen soveltaa ohjaukseen.

Ensimmäistä orientaatiota hän nimittää kannattelevaksi orientaatioksi, jossa keskitytään osoittamaan, että keskustelukumppanin tunne, kokemus tai viesti on kuultu. Viestinnässä korostuvat silloin kuuntelun ilmaukset ja erilaiset peilaavat puheenvuorot sekä empaattinen tunneviestintä.

Toinen orientaatio on nimeltään tutkiva orientaatio, jossa painottuu käsillä olevan aihepiirin tutkiva tarkastelu. Tavoitteena on kysymysten, johtopäätösten tai muunlaisten johdattelujen kautta nostaa esiin keskustelukumppanin puheesta merkityksellisiä yhteyksiä ja kerrostumia.

Vehviläinen kuvailee laajasti kahtalaisen orientaation soveltamista ohjaukseen. Ensinmainittu kiteytyy mielestäni läsnolon taitoon: ohjaaja on avoinna suhteessa ohjattavaan, pyrkii kuulemaan sen, mitä hänelle kerrotaan ja myös ilmaisee sen, mitä kokee kuulleensa. Kannattelevan orientaation merkitys korostuu tunteita herättävissä tilanteissa, joissa käsitellään ongelmallisia kokemuksia. Tutkiva orientaatio kohdistuu ohjauksessa siihen mitä tapahtuu tai tehdään, esimerkiksi ohjattavan prosesseihin ja tutkimuskohteen havainnointiin. Keskustelun kohteena voi olla esimerkiksi ohjauksessa syntyvä kirjallinen tuotos, kuten pro gradu -tutkielman teksti. Vehviläinen painottaa eri laajuisten ja prosessin eri kohtiin kohdistuvien kysymysten merkitystä tutkivan orientaation keskeisenä toteutusmuotona.

Tuntuu selkeyttävältä saada Veviläisen teoksen avulla käsitteellistettyä ohjauksen kaksi tärkeää, mutta hyvin erilaista tasoa. Hänen käsitteidensä avulla pystyn ohjauksessani paremmin tavoittamaan - ja toivottavasti myös aktualisoimaan - sekä opiskelijan kohtaamisen että hänen tutkimusprosessinsa ohjaukselliset mahdollisuudet. 

Helmikuu on tuonut mukanaan toiseen oppimiskokeiluun valmistautumisen. Kokeilu painottuu viestintään verkko-opetuksessa. Aihe on viime viikolla osoittanut ajankohtaisuutensa. Pari käynnissä olevalla verkkokurssilla olevaa opiskelijaa antoi minulle kahdenkeskisen viestittelyn yhteydessä palautetta kurssin toteuttamisesta. Toinen piti työskentelyohjeita epäselvinä, toinen taas pohti oliko verkkokurssin työmäärä aivan kohtuullinen ja tehtävien rytmitys kohdallaan.

Saamani palaute on arvokasta monella tapaa. Pyytämättä annettu palaute kertoo opiskelijan todellisesta ongelmasta. Kun tilanne tulee opettajan tietoon, asialle on mahdollista tehdä jotakin yhdessä. Nyt saamani palaute myös mahdollistaa opetuksen kehittämisen - tämänvuotisen kurssin ohjeistuksen, mitoituksen ja rytmityksen tarkistaminen toivoakseni parantaa ensi syksynä saman kurssin aloittavien opiskelijoiden tilannetta. Lisäksi rakentavassa hengessä annettu ja vastaanotettu palaute edistää opiskelijan ja opettajan yhteyttä ja keskinäistä luottamusta. Nyt esille nostetuista aiheista syntyi hyvää keskustelua, jossa oman kokemukseni mukaan päästiin kummassakin tapauksessa molempien osapuolten kannalta hyvään lopputulokseen.

Kiitos siis palautteesta, arvon opiskelijat!

Tänään käynnistyi Viestintä ja vuorovaikutus verkossa -opintojakso. Oppimiskokeilun suunnittelu lähti rytinällä käyntiin. Näillä näkymin otan kohteekseni vuorovaikutuksen etäohjauksessa. Käynnissä oleva verkkopohjainen tutkielmaseminaari tarjoaa oivan kohteen niin etäohjauksen pedagogisten haasteiden ja hyvien käytänteiden pohdinnalle kuin uusien välineiden valjastamiselle ohjauksen palvelukseen.

Taas mennään!

Aloitan tänään verkko-opetuksena järjestettävän graduseminaarin suunnittelun. Seminaari käynnistyy ensi viikolla. Kyse on opetuskokeluun sisältyvästä opetuksesta. Toiveissani on saada luotua kurssista sosiokonstruktivistisesti linjakas kokonaisuus. Ideaalissa tapauksessa verkkopohjaisuus mahdollistaa yhteisöllisen tiedon rakentumisen ja jakamisen, jolloin ryhmän yhteinen työskentely palvelee kunkin opiskelijan omaehtoista opiskelua - ja kunkin opiskelijan aktiivinen panos ruokkii koko ryhmää.

Kurssin tavoitteet ovat siis periaatteellisella tasolla tiedossa. Lähitulevaisuus näyttää, millaiseksi käytännön todellisuus muotoutuu.