Edelliseen kirjoitukseeni liittyen: Swayn varassa luennointi eteni oman kokemukseni mukaan mukavasti ja Padletin käyttö onnistui erinomaisesti. Olen tyytyväinen. Palautetta Swaysta en yhden luentokerran perusteella kysynyt tai kerännyt, joten opiskelijoitten kokemuksia ohjelmasta en uskalla arvioida.

Padletin käyttäminen osoittautui onnistuneeksi valinnaksi. Luentotilanteessa antama suullinen ohjeistukseni ohjelman käyttöön toimi hyvin ja pääsimme käyttämään ohjelmaa ilman ongelmia. Olin tosin lähettänyt ohjeet kirjallisesti edellisenä päivänä Moodlen kautta ja ladannut ne myös kurssialustalle. Kuitenkin vain muutama opiskelija reilusta kolmestakymmenestä oli avannut viestini ja käynyt tutustumassa linkkiin ennakolta. Tämä ei muodostanut ongelmaa, vaan pääsimme lyhyen opastukseni jölkeen joutuisasti aloittamaan hedelmälliseksi osoittautuneen ja opiskelijoita silmin nähden innostaneen työskentelyn.

Mitähän uskaltaisi kokeilla seuraavaksi?

Aloitan huomenna toisen kevään kahdesta luentosarjastani. VOA-opintojen vaikutus näkyy opetuksessani konkreettisesti uudenlaisten teknologisten apuvälineitten käyttämisenä. Kyseessä ei tällä kertaa ole opetuskokeiluihin liittyvä opetus, vaan valjastan uudet välineet opetustilanteeseen ilman "pakkoa".

Olen yleensä valmistellut luennoilleni PowerPoint -kalvot. Tällä kertaa päätin kokeilla toisenlaista ratkaisua, Swayta. Osallistuin syksyllä 2015 VOA-opetukseen sisältyvään verkkoklinikkaan, jossa esiteltiin kyseistä lennokasta ohjelmaa. Sway ei tuolloin tehnyt minuun kovinkaan myönteistä vaikutusta. Materiaalin esittäminen tuintui liian rajalliselta ja ohjelmasta jäi hallitsemattomuuden tuntu. Nyt olen kuitenkin valmistellut jo kahden luennon materiaalit Swayllä, ja suhtaudun ohjelmaan myönteisemmin. Mikä muuttui?

Sway on edelleen vallattoman tuntuinen ja sisällön laajaan esittelyn kapasiteetiltaan vähäinen. En tosin välttämättä osaa hyödyntää sen koko potentiaalia, mutta ei sillä informaatiota kovin runsaasti voi opiskelijoiden silmille vyöryttää. Ohjelmassa ei siis ole tapahtunut muutosta ja vähäiset taitoni ovat myös ennallaan. Muutosta on sen sijaan tapahtunut asennoitumisessani taustamateriaalin käyttöön. Swaylla tekemissäni pohjissa tuon esiin ainostaan esitykseni rakenteen pääkohdat ja asiasisällön ytimen hyvin napakasti. Käytän luennolla jonkin verran netistä löytyvää kuva- ja ääniaineistoa, jotka olen sujuvasti liittänyt ja linkittänyt Swayhin. Samoin kuin ryhmätöitten ohjeistuksen.

Ryhmätöissä työkaluna on virtuaalinen muistio Padlet. Tämäkin on VOA-koulutuksessa esitelty ja kollegani opetuskokeilussa hyväksi todettu työväline, joka mielestäni sopii erinomaisesti ryhmätöiden tulosten reaaliaikaiseen jakamiseen ja jaotteluun. Nyt kokeilen, millä tavalla osaan itse ohjeistaa opiskelijat käyttämään sitä ja näen, kuinka työskentely onnistuu.

Kevätkauden opintojen alkua voisi luonnehtia palaamiseksi opetustyön peruskysymysten äärelle. Havainto perustuu Viestintä ja vuorovaikutus verkossa -opintojakson sisältökuvauksiin ja osaamistavoitteisiin, joita tänään silmäilin ajatuksen kanssa. Sisältöjen ytimessä ovat ensisijaisesti oppimista tukevan viestinnän ja vuorovaikutuksen periaatteet, menetelmät ja roolit. Vasta tämän jälkeen huomio on siinä, miten verkkopohjainen opetus ja oppiminen  tuo näihin oman erityissävynsä. Vastaavasti osaamistavoitteissa painottuu viestinnän, vuorovaikutuksen ja ohjauksen menetelmien arviointi ja soveltaminen. Verkko on opetuksen alusta tai alue, joka mahdollistaa tietynlaista viestintää ja vuorovaikutusta.

Tällä tavoin ilmaistut sisältö ja tavoitteiden hierarkiat tuntuvat hyvältä. Pääpaino on opetukseen kuuluvalla vuorovaikutuksen ilmiöllä ja viestinnän lainalaisuuksilla. Välineet eivät korostu, vaan opetuksen ydinkysymykset ovat keskiössä. Huomio kohdistuu opettamiseen, ei välineisiin.

Tämän portfolion kokoaminen on ollut hyvin yksityinen projekti. Mielensisäistä työskentelyä. Kirjojen selailua ja lukemista omassa työhuoneessa. Ajatusten tavoittamista ja kirjoittamista omassa rauhassa. Vasta nyt syyslukukauden lopussa oivalsin, että VOA-opinnoissa olevat kollegani eri puolilla UEF:n kampuksia ovat kukin tahoillaan samanlaisessa prosessissa. Mitähän kaikkea he ovat saaneet aikaan? Voisinko oppia jotakin heidän tuotoksistaan?

Päätin siltä istumalta käydä kurkistamassa työn alla olevia portfolioita. Opiskelijaryhmämme työskentely on edennyt monentahtisesti ja tarjolla oli eri laajuista ja syvyistä pohdintaa opettajuudesta ja verkko-opetuksesta. Teki hyvää valistaa itseään muiden prosessoineilla ja näkemyksillä.

Erittäin hyödylliseksi koin yhden kollegan laatiman Hyvän verkko-oppimisen huoneentaulun, johon oli tiivistetty verkko-opetuksen suunnittelun periaatteet. Niitä ovat muun muassa verkko-opetuksen funktion pohtiminen, ratkaisujen tekeminen pedagogia edellä, pyrkimys yksinkertaisen teknologian käyttämiseen ja avoimuus kehittämiselle. Näistä kiteytyksistä oli iloa ja apua itselleni.

Vastasin juuri UEF:n opetushenkilökunnalle suunnattuun Digiopetuksen valmiudet -kehityshankkeen kyselyyn. Monivalintakysymyksissä minusta muodostui seuraava profiili:

• suhtaudun opetusteknologisisiin sovelluksiin arasti
• pidän niitä mahdollisina ja mielekkäinä
• kokemusta niiden käytöstä on vähän
• saatan jatkossa käyttää niitä aiempaa enemmän

Taidan olla aivan oikealla kurssilla, olenhan nimenomaan parantamassa verkko-opetuksen taitojani!

Monivalintatehtävien jälkeen kyselyssä oli kaksi avointa kysymystä. Niistä toinen kuului seuraavasti: "Yliopistomme tavoitteena on olla Suomen paras yliopistollinen oppimisympäristö vuoteen 2020 mennessä. Millainen mielestäsi tällainen ympäristö olisi ja miten siihen päästään?"

Tässä vastaukseni:

Vastaus riippuu pitkälti siitä, mitä parhaudella tarkoitetaan? Hyvä tulos eli OPM:n ja KELA:n mitoittamassa optimiajassa valmistuminen ei välttämättä tarkoita, että oppimisympäristö olisi paras - vaikka se olisi äärimmäisen tehokas. Näen oppimisympäristön parhauden kokonaisvaltaisesti työntekijöiden ja opiskelijoiden hyvänä viihtyvyytenä, jossa motivaatio työtä ja opiskelua kohtaan on kohdillaan. Paras oppimisympäristö on fyysisesti, henkisesti ja teknologisesti selkeä. Ilmapiiriltään se on yhteisöllinen (ilmenee niin sosiaalisesti kuin opetuksen ja tutkimuksen käytännöissä). Fyysinen oppimisympäristö teknologioineen on joustava, helposti lähestyttävä ja muuntautumiskykyinen.

Mutta miten tällaiseen päästään? Tarvitaan aikaa - siis aivan konkreettisesti väljyyttä olemiseen ja tekemiseen, jotta uudenlainen hyvä oleminen ja tekeminen voi todentua. Yliopiston rahoituksen muutokset, henkilöstön leikkaukset ja tulosvastuun korostaminen ensisijaisena toimintaa ohjaavana periaatteena eivät ole otollinen asetelma. Pitäisikö tapahtua todellinen romahdus, jotta jotain uutta voi kasvaa tilalle? Vai onko mahdollista, että nykyjärjestelmän puitteissa ja sen linjauksista huolimatta jotain aivan päinvastaista voisi alkaa syntyä?