Viestintä ja vuorovaikutus verkossa
Opetuskokeilun konteksti
VOA-opintojen kevätkaudelle 2016 ajoittuva toinen opetuskokeiluni kytkeytyi syksyn kokeilun tavoin verkko-opetuksena toteuttamaani tutkielmaseminaariin. Tutkielmaseminaarissa mukana olevasta neljästä opiskelijasta ainoastaan yksi asuu Joensuussa, ja hänkin vain osa-aikaisesti. Muut kolme asuvat pääkaupunkiseudulla ja Tampereella. Maantieteellisten seikkojen lisäksi verkko-pohjaisuutta puoltaa se, että kaikki seminaarissa olevat opiskelijat ovat jo työelämässä – aikataulujen sovittaminen on vaikeaa ja säännölliset istunnot Joensuussa ovat käytännössä mahdoton toteuttaa. Verkkopohjainen toteutus sopii seminaariin osallistuvien opiskelijoitten elämäntilanteeseen ja palvelee heidän opintojensa sujuvaa etenemistä. Olenkin saanut opiskelijoilta kiitosta opetuksen verkkopohjaisuudesta, ja havainnut toteutuksen itsekin pääosin mielekkääksi.Verkko-opetus ja –ohjaus eivät kuitenkaan ole sujuneet kaikilta osin ongelmitta. Esimerkiksi seminaarin kotipesänä toimivan Moodlen käyttö tuntuu osalle opiskelijoita olevan vaikeaa. Tämä näkyy muun muassa viestinnän katkoksina ja ajastettujen tehtävien sivuuttamisena, kun opiskelijat ovat jättäneet aikataulutuksen epähuomiossa huomioimatta. Opettelemme selvästikin kaikki Moodlen jouhevaa käyttöä. Yhdyn tässä täysin Lallisen & Veermansin (2005, 16) toteamukseen: ”Verkkoympäristön hyvät ominaisuudet ovat kuitenkin vain mahdollisuuksia, eikä yhteisöllinen toiminta ole itsestäänselvyys, joka syntyy ilman ponnisteluja.” Yhteisölliseen toimintaan liittyy toinen suuri haaste: vuorovaikutuksen rajallisuus. Keskustelu ja kommentointi tapahtuvat kirjallisesti eivätkä ole reaaliaikaisia. Oma toimintani ohjaajana on näin ollen painottunut kirjalliseen viestintään ja kommentointiin, samoin opiskelijoiden vertaispalaute. Seminaarin edetessä aloin kaivata reaaliaikaista keskustelua. Päätin kohdistaa opetuskokeiluni juuri tähän eli viestinnän ja vuorovaikutuksen kehittämiseen ohjauksessa.
Etäohjauskeskustelu verkossa
Opetuskokeilussani otin käyttöön ohjauksen välineenä reaaliaikaisen puhe- ja kuvayhteyden. Työkoneellani oli valmiina Skype for Business –ohjelma, kamera ja mikrofonilla varustetut kuulokkeet. Ohjelma ja välineet ovat olleet ahkerassa käytössä käynnissä olevien VOA-opintojen klinikoilla ja työpajoissa. Alustava sisäänajo ja ohjelman hallinta oli siis tapahtunut jo VOA-opintojen yhteydessä. Olen kokenut ohjelman ja välineet helpoiksi käyttää, ja halusin soveltaa hyväksi havaittua työkaluarsenaalia ohjauksen tarpeisiin.
Kohdensin ohjauskeskustelut seminaarityöskentelyssä vaiheeseen, jossa opiskelijat ovat laatineet esitelmistään saamansa palautteen perusteella päivitetyn version ja pohtineet tutkielman tekemisen seuraavaa vaihetta. Tämä olisi erinomaisen hyödyllinen ajankohta kahdenkeskiselle, reaaliaikaiselle ohjauskeskustelulle. Keskustelun kohteena ei silloin olisi vain yksittäinen tekstinäyte (esitelmä) vaan tutkimusprosessin nivelkohta, jossa vastaanotetun palautteen perusteella arvioidaan työn vaihetta, vaiheen suhdetta kokonaisuuteen ja seuraavia toimenpiteitä.
Aiemmin olen toteuttanut kyseiseen kohtaan ajoittuvan ohjauksen sähköpostitse lähetettyinä kommentteina ja kannustuksena. Toivoin reaaliaikaisen keskustelun tuovan tähän lisää aitoa vuorovaikutusta ja parantavan ohjauksen tehokkuutta. Suunnitelman ensimmäisestä versiostani saamassani palautteessa kehotettiin kirkastamaan itselleni, mikä on verkossa kasvokkain tapahtuvan keskustelun erityisarvo verrattuna sähköpostiohjausviestintään tai muuhun kirjalliseen ohjauskeskusteluun. Kiteyttäisin live-ohjauksen erityisen annin dialogiin tai ainakin dialogin mahdollisuuteen.
Toteutin kokeiluni huhtikuussa viikolla 14, jolloin opiskelijat olivat jättäneet kolmannet esitelmänsä. Useimmilla opiskelijoilla gradu on tuossa vaiheessa jo varsin pitkällä. Tällöin kokonaisuutta peilaavan pohdinnan ja työn valmistumista edistävien toimien miettiminen muodostaa ohjauksen keskeisen sisällön. Ohjauskeskustelut käytiin opiskelijoiden kanssa erikseen sovittuina ajankohtina. Halusin määritellä keskustelujen enimmäiskeston ennalta (esim. 45 min.), jolloin ohjaussession raamit ovat tiedossa. Tämä toivoakseni tukee fokuksen pitämistä pääasiassa.
Tampereen yliopiston laatimasta Vinkkejä verkko-opetukseen –oppaasta (Opettajan opas: Vinkkejä verkko-opetukseen ->Vuorovaikutus) löysin joukon näkökulmia, joilla vuorovaikutusta voi lisätä verkko-ohjauksessa. Vaikka ohjeiden taustaoletuksena oli, että ohjaaminen tapahtuu tekstilähtöisesti, muutama nosto soveltuu minusta oman opetuskokeilussani toteutettavan ohjauskeskustelun pelisäännöiksi:
- keskustelulla on syytä olla selkeä, rajattu tavoite tai pyrkimys, jonka kaikki tietävät
- keskustelulla on hyvä olla rajattu aika, jotta osallistumisen intensiteetti säilyy
- keskustelussa on hyvä vetää yhteen ajatuksia tai sovittuja asioita
- mieti työkalua keskustelun tavoitteen mukaan
Kollegaryhmältä suunnitelmaani kohdistuvassa palautteessa nousi esille kysymys opiskelijoiden teknisestä valmiudesta Skype-ohjaukseen. Kysymys on perusteltu ja olennaisen tärkeä. Olen pyrkinyt ottamaan opiskelijan tilanteen – sekä teknisten valmiuksien että asennoitumisen osalta – huomioon keskustelun ohjeistuksessa ja vielä uudemman kerran keskusteluaikoja sovittaessa. Olen näin pyrkinyt varmistamaan, että opiskelijoilla on käytössään vähintään mikrofonilla (mielellään kameralla) varustettu kone, jossa on asennettuna Skype ja että välineet ovat myös heille ennakkoon tuttuja. Ennakkovalmistelujen suhteen tilanne vaikutti teknisten edellytysten suhteen hyvältä.
Ohjauksen, vuorovaikutuksen ja pedagogiikan näkökulmat kokeilussani
Verkkopohjainen toiminta kohdistaa erityisiä vaatimuksia ohjaukseen, vuorovaikutukseen ja pedagogiikkaan. Verkko-opetuksessa ja -ohjauksessa opettajan rooli on toisenlainen kuin kontaktiopetukseen keskittyvässä opetuksessa. Suominen & Nurmela (2011, 5) toetavat, että verkko-opettajuus on "käytännössä sekoitus ohjausta ja opetusta. Tuutorista, ohjaajasta tai opettajasta puhuminen kertoo oikeastaan siitä, mitä piirteitä kulloinkin halutaan korostaa." Opettajuuden eri aspektit ja roolit piirtyvät verkko-opetuksessa selväpiirteisemmin esiin ja kenties rajautuvat tiettyihin vaiheisiin tai kokonaisuuden osiin selkeämmin kuin tavallisessa kontaktiopetuksessa. Opettajan ja ohjaajan roolien limittymistä ja eriaikaista painottumista kuvaa mielestäni hyvin fasilitaattoriopettajan käsite. Opetustilanne ei ole tiettyyn hetkeen ja tilaan rajautuva, vaan rakentuu ajassa ja paikassa erillisistä palasista, jotka opettaja on tarjoilee opiskelijoille. Osa työstä perustuu edeltä käsin tapahtuvaan valmisteluun. Osaan liittyy opettajan ja opiskelijan vuorovaikutusta yksittäisen osakokonaisuuden eri vaiheissa (ohjeistus, pohjustus, keskustelu, palaute, jne.). Pääpaino – ainakin ajallisesti – on kuitenkin eriaikaisella työskentelyllä. Tähän palapeliin halusin opetuskokeilussani tuoda tutkielmaseminaarista puuttuneen reaaliaikaisen kohtaamisen ja ohjauksen elementin.
Jos opettajan rooli on verkko-opetuksessa toisenlainen, pätee sama myös opiskelijoihin. Samalla kurssilla olevat opiskelijat eivät myöskään ole samanaikaisesti yhden ja yhteisen tehtävän äärellä, vaan heidänkin vuorovaikutuksensa rakentuu vaiheittaiseksi. Haasteeksi muodostuu näin ollen aidon, oppimista tukevan vuorovaikutuksen ja sitä tukevan yhteisöllisyyden synnyttäminen. Tähän haasteeseen lähdin vastaamaan ensimmäisessä opetuskokeilussani, jossa ohjasin opiskelijoita yhteisen dokumentin kirjoittamiseen padlet -sovellusta käyttäen. Toisessa opetuskokeilussani halusin panostaa ohjaajan ja ohjattavan vuorovaikutukseen, ja sitä kautta ohjaussuhteen vahvistamiseen.
Itse pidän aktivoivan oppimisen ajatusta keskeisenä verkko-opetuksessa. Aktivoivan opetuksen ideana on tehdä opetuksesta oppijaa aktivoiva ja motivoiva kokonaisuus, jossa opiskelija vastuutetaan omasta oppimisestaan. Helsingin yliopiston ”Laadukkaasti verkossa” –oppaassa (Löfström, Knanerva, Tuuttila ja kumpp. 2010, 66) tuodaan esille ohjauksen oppimiseen liittyviä lähtökohtia, joissa hyvin ilmenee verkko-opetuksessa painottuva opiskelijan itseohjautuvuus, jossa opettajan roolina on auttaa opiskelijaa löytämään syventämään tietoaan, löytämään tiedon eri osien välisiä yhteyksiä ja auttaa heitä soveltamaan oppimiaan asioita. Opetuskokeiluni sijoittuu aktivoivan oppimisen syklissä kolmanteen vaiheeseen eli palautteen saamiseen. Monen tasoiseen palautteeseen sisältyy ohjaajan palaute ja oman oppimisen arviointi. (Silander & Koli 2006, 155–156).
Näkisin, että oma opetuskokeiluni ei ole vain ohjaajan palautetta vaan myös oman oppimisen arvioinnin työkalu. Ohjaava opettaja "ruokkii" oppijaa ja antamallaan palautteella opastaa häntä oman oppimisensa haltuunotossa. Tätä ei voisi tapahtua ilman vuorovaikutusta, joka ilmenee keskusteluna ja palautteena. Olennaista on löytää hyvät ratkaisut jatkuvan, koko prosessin ajalle ulottuvan palautteen antamiseksi ja saamiseksi. Toivon, että edellä kuvattuun taitekohtaan ajoittuva ohjauskeskustelu on toimiva keino, jolla tutkielman tekemiseen liittyvän ohjauksen lisäksi voin tukea opiskelijan oppimisprosessia.
Sanna Vehviläinen on käsitteellistänyt ohjausta tavalla, joka vastaa omaa ymmärrystäni opetuskokeilun kohteena olevasta vuorovaikutuksen tukemisesta ja ohjauksen antamisesta. Vehviläinen erottaa toisistaan ohjauksen kannattelevan orientaation ja tutkivan orientaation. Ensimmäisessä painottuu kuunteleminen ja läsnäolo. Jälkimmäinen orientaatio suuntautuu kysyvään ja tulkitsevaan kuunteluun (Vehviläinen 2014, 122–154). Kannatteleva orientaatio kiteytyy mielestäni läsnolon taitoon: ohjaaja on avoinna suhteessa ohjattavaan, pyrkii kuulemaan sen, mitä hänelle kerrotaan ja myös ilmaisee sen, mitä kokee kuulleensa. Tutkiva orientaatio kohdistuu ohjauksessa siihen mitä tapahtuu tai tehdään, esimerkiksi ohjattavan prosesseihin ja tutkimuskohteen havainnointiin. Keskustelun kohteena voi olla esimerkiksi ohjauksessa syntyvä kirjallinen tuotos, kuten pro gradu -tutkielman teksti – kuten minun opetuskokeilussani.
Kumpikin Vehviläisen kuvaamista orientaatioista liittyy mielestäni vuorovaikutuksen tasolla Sanna Niskasen VOA-koulutuksessa korostamaan nonverbaaliseen välittömyyteen, jolla luodaan aito ja rehellinen vaikutelma opiskelijaan suuntautumisesta. Kuunteleva, kyselevä ja tulkitseva ohjausote osoittaa, että ohjaaja on kiinnostunut ohjattavan tilanteesta ja tarpeista. Opiskelijaan suuntautuvan otteen harjoittaminen ja asenteen välittyminen on opetuskokeiluni keskeinen tavoite. Tavoite liittyy aidon dialogin tärkeyteen. Pidän reaaliaikaisen dialogin mahdollistamaa ohjaajan eetoksen ilmaisemisen mahdollisuutta live-keskustelun erityisenä antina suhteessa verkko-opetuksessani painottuvaan kirjalliseen viestintään: reaaliaikainen keskustelu mahdollistaa kuuntelemisen, peilaamisen, vahvistavat viestit, tilanteen lukemisen. Ne sisältyvät mielestäni dialogin käsitteeseen ja sen vuorovaikutukselliseen kokonaisuuteen.
Toteutus
Ohjeistin opiskelijoita sopimaan keskusteluajoista tutkielmaseminaarin Moodle-alustalle avaamallani keskustelupalstalla. Kurssilla on kevätlukukaudella vain neljä läsnä olevaa opiskelijaa. Kahden kanssa sain sovittua keskusteluajat Moodlessa. Kahdelle muulle (ohjauskeskustelukutsuun Moodlessa passiivisesti reagoineelle opiskelijalle) lähetin asiasta sähköpostia, jota kautta merkittyä keskusteluajat kalenteriin. Sain sovittua keskustelut keskitetysti peräkkäisille tunneille perjantaiksi 8.4. klo 10-13 välille.Ajankohdasta sopimisen yhteydessä varmistin, että opiskelijoilla on riittävät tekniset valmiudet ja välineet myös kuvan välittämiseen. Muutama päivä ennen keskustelua lähetin opiskelijoille sähköpostitse linkin Skype-kokoukseen ja lyhyen viestin, jossa ohjasin opiskelijaa valmistautumaan keskusteluun seuraavasti:
Meillä on käytettävissämme 45 minuuttia. Kompakti ja napakka asiakeskeinen ote mahdollistaa toivoakseni sisällökkään keskustelun tuossa aikaraamissa.Pyytäisin sinua valmistautumaan keskusteluumme pohtimalla ennakkoon:
- Mikä on polttavin gradun tekemiseen liittyvä kysymys tai ongelma, johon toivot opastusta, ratkaisua tai apua
- Mitä toivot keskustelultamme?
Uskon, että näiden pohdintojesi pohjalta pääsemme mukavasti keskustelussa aiheen ytimeen.
Keskustelun 1 alku viivästyi Skypen toimivuudessa ilmenneiden ongelmien takia. Opiskelijan Macistä puuttui Skyke for Businessin web app, jonka aktivointi lataamisyrityksistä ei onnistunut. Päätin, että käymme keskustelun puhelimitse, sillä vartti sovitun keskusteluajan jälkeenkään emme vielä olleet päässet yhteyksiin toistemme kanssa.
Alun kompurointi loi puhelinkeskustelulle hauskan tunnelman. Vaikka aikaa tuhrautui teknisiin ongelmiin, totesin opiskelijalle, että käytämme jäljellä olevan ajan parhaalla mahdollisella tavalla. Ennen tutkimukseen liittyvien asioiden esille nostamista sanoin haluavani ensin kuulla, mitä opiskelijalle kuuluu. Tämä kysymys johdatti opiskelijan kertomaan vaikeasta elämäntilanteestaan, joka heijastuu opiskeluun. Keskustelun pääpaino oli opiskelijan tilanteen käsittelyllä. Minulle lankesi kuulijan rooli. Vasta puhelun lopussa käytin laajemman puheenvuoron, jonka keskitin peilaamiseen, vahvistaviin viesteihin ja rohkaisuun.
Koska gradun käsittely jäi vähäiseksi, ehdotin, että etsimme sille uuden keskusteluajan ja että lähetän pian tähän liittyvää s-postia. Totesin myös, että minua ei ohjaajana haittaa, että keskustelemme myös opiskelijan henkilökohtaisista asioista – eihän tutkimusta tehdä robotteina vaan ihmisinä, joiden elämässä on monenlaisia raskaitakin asioita. Puhelu päättyi molemminpuolisiin hyviin toivotuksiin ja sopimukseen pikaisesta uudesta keskustelusta. Lupaamani s-postin lähetin noin kolme tuntia keskustelun päättymisen jälkeen.
Miten onnistuin tavoitteessani? Vaikka keskustelua ei käyty Skypessä, kokeilun pääasiallinen tavoite täyttyi. Mielestäni osoitin opiskelijaan suuntautuvaa asennetta, joka tässä tapauksessa konkretisoitui yhtäältä kuuntelemisena toisaalta puheenvuorona, jossa korostin myötäelämistä ja rohkaisin itsestä oikeilta tuntuvien ratkaisujen etsimiseen akuutin kriisin äärellä. Kannatteleva orientaatio hallitsi minun toimintaani. Jo valintani, että annoin opiskelijan lähteä viemään keskustelua akuutin asian äärelle, oli viesti, että hänen asiansa on niin tärkeä, että sen perusteella voimme muuttaa keskustelun käsikirjoitusta.
Keskustelu 2: Noin puoli tuntia ennen keskustelun sovittua aloittamisaikaa sain s-postissa ilmoituksen, että viivästyy noin puoli tuntia… Opiskelijaa ilmaantui ”kokoustilaan” noin 10 minuuttia myöhässä. Kamera ja mikrofoni toimivat kummassakin päässä moitteettomasti, mikä oli ilahduttava asia ensimmäisen puhelun vaikeuksien jälkeen.
Alkutervehdysten jälkeen kerroin soittavani työhuoneesta, joka on kyseiselle opiskelijalle tuttu (väistelin pois kuvasta, jotta opiskelija näkisi tilan paremmin). Tämän jälkeen kysyin, mistä opiskelija soittaa eli mikä on näkymä, jota saan keskustelun aikana katsella. Hän kertoi soittavansa kotikeittiöstään. Tässä vaiheessa opiskelija otti ohjat ja halusi heti kysyä hänen taannoiseen esitelmäänsä liittyvistä kommenteista: hän ei ollut saanut tiedostoon kommenttitoiminnolla lisäämiäni huomioita avatuksi. Ihmettelimme tilannetta hetken. Ratkaisin asian lupaamalla keskustelumme jälkeen selvittää, millä tavalla kommentit olisivat hänenkin nähtävissään. Pyynnöstäni opiskelija esitti ennakkoon miettimänsä kaksi toivettaan keskustelumme suunnasta ja sisällöstä. Koska ne liittyivät kommentoitavana olleeseen esitelmään, avasin kyseisen tekstin ruudulle ja jaoin sen hänen näytölleen. Rullailin tiedostoa keskustelun kohteena oleviin osioihin ja onnistuin avaamaan ruudulle niihin liittyvät kommenttinikin (joita yhdessä tulkitsimme). Oman ennakkoon miettimäni ohjauksellisen tavoitteen (tehtävänasettelun tarkentaminen) sain kätevästi tuotua tässä yhteydessä ilmi.
Omaksuin keskustelussa roolin, jossa korostui tutkiva orientaatio. Kohdistin sanani tietoisesti opiskelijalle (muutamaan kertaan hänen etunimeään käyttäen ja kameralle puhuen ja elehtien). Kysyin myös kommenttieni jälkeen, miltä ne kuulostivat ja mitä hän niistä ajattelee – en siis ryhtynyt antamaan ohjeita ”pulinat pois” –tyyppisesti. Koen, että olin opiskelijaan suuntautunut. Tätä tulkintaa vahvistaa sekin, että opiskelija kysyi keskustelun loppupuolella mm. ”onko työni ollenkaan onnistunut” ja ”onko minun tekstini lainkaan ymmärrettävää kieltä”. Minusta kysymyksien ilmentämä oman epävarmuuden osoittaminen kielii luottamuksesta opettajaa kohtaan – ja on siis seurausta kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen kokemisesta.
Keskustelun lopussa vedin yhteen keskeiset havaintoni ja pohdimme yhdessä jatkoa – sovimme kalenteriin uuden ohjauskeskustelun ja seuraavan tekstinpalautusajankohdan. Pari tuntia keskustelun jälkeen lähetin hänelle lupaamani s-postin, jossa hänen tekstiinsä liittyvät kommentit oli purettu tekstin sisälle (näin aukeavat takuulla hänenkin nähtäväkseen).
Keskustelu 3 alkoi ilman teknisiä ongelmia tarkasti sovittuna hetkenä. Alkutervehdyksessäni ilmaisin iloni, että saan kohdata opiskelijan kasvoista kasvoihin. Edellisen puhelun tapaan esittelin taustanäkymäni eli työhuoneen. Tämän jälkeen kysyin mistä opiskelija soittaa eli mihin todellisuuteen kuva avautui. Opiskelija kertoi soittavansa työhuoneelta. Hän myös kehui partaani, mikä aina ilahduttaa :). Alkutunnelma oli mielestäni molemminpuolisesti hyvää vuorovaikutusta henkivä.
Kiitin opiskelijaa siitä, että hän oli kertonut minulle ennakkoon, mitä keskustelulta toivoo. Näin olin pysynyt aamulla paneutumaan hänen asiaansa sitä jo edeltä pohtien. Kerroin, että olen avannut hänen esitelmätiedostonsa valmiiksi, joten voisimme työskennellä sitä yhdessä tarkastellen. Näin etenimme tutkimukselliseen substanssiin. Keskustelun edetessä etsin metodologisesti opiskelijaa lähellä olevan tutkimuksen ja laitoin sen ruudulla jakoon – näin pystyin esimerkin avulla osoittamaan, millaisiin raportointiratkaisuun metodi taipuu, ja kuinka kyseisessä tutkimuksessa on ratkaistu opiskelijaa askarruttava asia. Keskustelu soljui luontevasti ja molemmat opiskelijan ennakkoon nostamat aiheet tulivat laajasti käsitellyiksi.
Oman ennakkoon miettimäni ohjauksellisen tavoitteen (kokonaiskuvan hahmottuminen) otin esille keskustelun loppupuolella. Kun olimme keskustelleet siitä, summasin session tulokset napakasti yhteen ja kysyin, onko opiskelijalla vielä jotain muuta mielessä. Ei ollut. Kysyin kuitenkin jatkoajatuksista, jolloin puhuimme vielä hetken lähiviikkojen aikatauluista ja tehtävistä. Kun aika oli jo melkein täynnä, oivalsin kysyä opiskelijalta, että miten hänen päivänsä jatkuu (tämän olisin voinut ottaa loppuun kahdessa muussakin keskustelussa. Niitä tosin vaivasi hienoinen aikapula, jolloin en itse ollut lopetuksen hetkellä aivan rennoimmillani – seuraavien ohjauskeskustelujen painaessa jo päälle). Opiskelijan päivän suunnitelmista kuultuani toivotin hänelle mukavaa viikonvaihdetta ja lupasin lähettää keskustelun jälkeen s-postia joihinkin esille nousseisiin asioihin liittyen. Noin puoli tuntia keskustelun päätyttyä, lähetin kyseisen meilin.
Mielestäni onnistuin kolmannessa keskustelussa olemaan kaikkein lähinnä luontevaa ja ponnistelematon nonverbaalista välittömyyttä. Johtuukohan kokemuksen karttumisesta? Uskon, että opiskelijalle välittyi kokemus siitä, että olin suunnannut kiinnostukseni häneen.
Keskustelu 4 oli alun perin sovittu pidettäväksi iltapäivästä perjantaina 8.4. Kyseisen päivän aamuna sain viestin opiskelijalta, joka kertoi sairastuneensa. Sovimme uuden ajankohdan maanantaille 11.4. Loin kyseiselle päivälle Skype-kokouksen ja lähetin linkin opiskelijalle.
Sovittuna ajankohtana opiskelija ilmaantui keskustelualustalle – mikrofoni mykkänä ja ilman kuvaa. Hän kuitenkin kuuli ja näki minut ongelmitta. Vaihdoimme alkuun viestejä siten, että minä puhuin mikrofoniin ja hän kommentoi chatin kautta. Ongelmaksi osoittautuivat opiskelijan koneelle ladatun Skypen asetukset: käyttöoikeuksissa oli jokin asetus väärin, eikä opiskelija osannut korjata herjauksen aiheuttanutta ja sujuvan yhteyden estävää ongelmaa. Niinpä pyysin opiskelijaa ilmoittamaan numeronsa chattiruudussa, jotta voin soittaa hänelle.
Keskustelu käynnistyi puhelimessa hyväntuulisesti alkuun teknisiä ongelmia harmitellen. Tarjosin mahdollisuutta jättää oman kamerani Skypessä päälle, jotta opiskelija näkisi minut. Hän kuitenkin totesi, että ei ole tarpeen. Näin jatkoimme keskustelua perinteisenä puheluna. Tervehdysten ja kuulumisten vaihtamisen jälkeen (kyselin opiskelijan terveydentilasta ja päivän kuulumisista) tiedustelin opiskelijalta hänen kahta ennakkoon miettimäänsä tavoitetta/kysymystä ja onko mieleen noussut jotain muuta yhteisesti keskusteltavaa. Hän otti esille kaikkiaan neljä gradun tekemiseen liittyvää aihetta, joista yksi oli sama, minkä olin ennakkoon valinnut omaksi tutkimuksellisen orientaation tavoitteekseni (kirjoitusaikataulusta keskusteleminen). Totesin opiskelijalle, että keskustelemme juuri näistä kysymyksistä.
Keskustelu eteni mielestäni mukavasti. Esitin opiskelijan useimpien puheenvuorojen jälkeen tarkentavia, hänen omaa ajatteluaan esille nostavia kysymyksiä, tyyliin ”miten itse näet”, ”kun ajattelet metodia oman aineistosi valossa, mitä tästä ajattelet”. Saimme kaikki ennakkoon esille otetut asiat käsiteltyä mukavasti etenevän keskustelun soljuessa. Opiskelija alkoi puhelun loppupuolella itse tehdä koontia keskustelusta – minä peilasin ja vahvistin hänen yhteenvetonsa. Kysyin lopussa, millainen tunnelma hänelle jäi puhelusta. Hän totesi, että kaikki asiat käsiteltiin ja että hänelle syntyi ”selkeä kuva siitä, mitä teen lähiaikoina”. Ilmeisesti onnistuin täyttämään tutkivan orientaation mukaiset tavoitteet. Opiskelija kiitti myös sähköisistä tenteistä, joita olen järjestänyt hänelle kevätlukukaudella opintojen sujuvaa etenemistä tukeakseni. Aivan lopuksi tiedustelin, miten opiskelijan päivä tästä jatkuu (vastaus: tenttiin lukemisen merkeissä). Sen jälkeen hyvästelimme.
Harmittavaa, että puhelu ei onnistunut Skype-keskusteluna. Olisin mielelläni keskustellut samansisältöisen puhelun ”kasvotuksin” niin, että kehollinen viestintäni ja katseeni olisivat voineet vahvistaa sisäisen opiskelijaan suuntautumiseni. Nyt tätä jäi vain sanallisen viestinnän vastuulle.
Palautteen kerääminen ja koostaminen
Sain opetuskokeilun suunnitteluvaiheessa ennakkopalautetta sekä Viestintä ja vuorovaikutus verkossa -opintojakson opettajalta Sanna Niskaselta että kollegoiltani.
Sanna Niskanen kiinnitti huomiota siihen, että olin hänen mielestään "noudattanut tarkasti tehtävänantoa ja koko kurssin ideaa: nyt on kyse vuorovaikutuksen merkityksestä opetus- ja oppimistilanteen suunnittelussa." Itse suunnitelmaa hän piti "selkeänä, helposti ymmärrettävänä ja ydinasioihin keskittyvänä."
Myös kollegoiden palaute oli kannustavaa ja rohkaisi opetuskokeilun toteuttamiseen. Iiriksen mukaan sunnitelmani oli "varsin kattavasti kuvattu" ja "hyvin perusteltu". Anne luonnehti sitä loppuun hiotuksi. Samoin ajatteli Johanna, jonka mukaan kyseessä oli "todella viilattu & viimeistelty opetuskokeilu, jossa olet onnistuneesti ottanut huomioon aiemmissa vaiheissa esitettyjä kommentteja." Kuten Johannan kommentti osoitti, olin työstänyt suunnitelman ensimmäistä versiota kollegoilta saamani kommenttien perusteella.
Opetuskokeilun toteuttamisen jälkeen keräsin opiskelijoilta palautteen ohjauskeskustelusta huhtikuun lopussa osana tutkielmaseminaarista pyytämääni kokonaispalautetta. Tässä yhteydessä sain palautteen myös ensimmäisen opetuskokeilun yhteydessä käyttämistäni uusista välineistä; kuinka onnistuin kytkemään ne verkko-opetukseni osaksi pedagogisesti mielekkäällä tavalla.
Käytin opiskelijapalautteen keräämiseen e-lomakketta, jossa hyödynsin Laadukkaasti verkossa –oppaan liitteenä olevaa arviointipatteristoa soveltuvin osin. Koska opiskelijoita on vain neljä, palautteen koostaminen oli joutuisaa. Ilahduttavasti kaikki neljä opiskelijaa kävivät antamassa palautetta, joskaan aivan jokaiseen kysymykseen en saanut kaikilta vastausta.
Skype-keskustelun hyödyllisyyttä kartoitin monivalintakysymyksellä. Kolme opiskelijaa vastasi piti Skype-keskustelua erinomaisena verkko-ohjauksen apuvälineenä.
Yksi opiskelija oli ruksannut vaihtoehdon "jännittävä uusi kokemus". Yksikään opiskelijoista ei vallinnut vaihtoehtoa, jossa Skype-ohjausta luonnehdittiin ei niin välttämättömäksi. Kaksi opiskelijaa arveli hyötyvänsä siitä myös jatkossa. Teknisten vaikeuksien ilmaantuminen selittää sitä, että kahden opiskelijan mielestä ohjelman asentaminen omalle koneelle oli hankalaa. Kaikenkaikkiaan opiskelijoitten palautteessa Skype-ohjaukseen suhtauduttiin positiivisesti. Tämä ilmeni ennen muuta sanallisessa palautteessa, jossa kaikki opiskelijat kuvasivat ohjauskeskustelua myönteisesti:
- "Skype-ohjaus oli erittäin miellyttävää ja toimivaa mielestäni"
- "Ohjaajan toiminta oli erittäin tärkeää ja ammattitaitoista, josta oli suuri apu"
- "Yhteys ei toiminut. Muuten hyvä, toimiva idea"
- "Tärkeä kokemus: ohjaaja välitti innostusta!"
Koska ohjauskeskustelut käytiin kahdenkeskisinä, kollegaryhmän ja tuutorin ei ollut mahdollista seurata niitä. Palautteen saamiseksi kollegaryhmältä ja tuutorilta työstin heille omaa reflektointiani sisältävän raportin ohjauskeskusteluista. Laadin heille myös yksinkertaisen palautelomakkeen, jolla keräsin palautetta opetuskokeiluni toimivuudesta ja jatkokehittelystä. Sovimme ajankohdan palautekeskustelulle, jonka yhteydessä keräsin lomakkeet ja kirjasin muistiin keskustelussa esille noussutta palautetta.
Kollegat pitivät hyvänä, että olin laatinut keskusteluista raportin ja jakanut sen - sitä kautta hekin pääsivät osallisiksi opetuskokeiluni toteutuksesta. Raportti antoi kuvan siitä, mitä oli tapahtunut ja todensi, että opetuskokeilussani keskityttiin nimenomaan vuorovaikutuksen lisäämiseen.
Palautteessa esille nostettiin seuraavia asioita:
- Skype-ohjausta pidettiin tarkoituksenmukaisena ja opiskelija oppimista edistävänä
- nonverbaalinen viestintä oli huomioitu ja vuorovaikutusta mietitty perusteellisesti (mm. työhuoneen esittely keskustelun alussa). Minua luonnehdittiin lähestyttäväksi ja opiskelijat huomioivaksi.
- tekniset ongelmat eivät muodustuneet kokeilun toteuttamisen esteeksi, vaan B-suunnitelma mahdollisti ohjauksen antamisen
- ennakkokysymyksen ja keskustelun aikarajaus koettiin hyviksi ideoiksi
- teknisten välineitten haltuunottoa voisi vielä parantaa sekä selkeyttämällä opiskelijoitten ohjeita että liittämällä kurssin alkuun testituokion, jonka aikana opiskelijat voivat testata välineittensä toimivuutta
- verkko-opetuksena järjestämäni vuorovaikutusta lisäisi muutamien kontaktipäivien sisällyttäminen kurssin kokonaisuuteen näkökulmasta
- Moodleen liittyvänä toiveena pohdittiin saisiko videoneuvottelutoiminnon integroitua suoraan kurssialustaan.
Kokeilun arviointi ja jatkokehittämiskohteet
Ennakkoon asetettu aikaraja (45 min) oli hyvä ratkaisu. Se toimi myös suojaverkkona etenkin kahdessa ensimmäisessä keskustelussa. Ensimmäisessä keskustelussa yksityiselämään liittyvän aihepiirin käsittely olisi helposti voinut viedä runsaasti enemmän aikaa. Samoin myöhässä alkanut toinen keskustelu päättyi sovittuna aikana, ja saimme mielestäni asiat hyvin käsiteltyä.Huomaan viihtyväni luurit päässä ja kameran edessä. Ei tuntunut kovinkaan luonnottomalta katsoa kameran pieneen linssiin ja näytön ollessa jaettuna puhua pelkälle kameralle. Erityistä jännitystä tai "kierroksia" en itsessäni tunnistanut. Toisaalta kolmen peräkkäisen keskustelun jälkeen olin aika naatti, vaikka mistään sisällöllisesti itseäni kuormittavista keskusteluista ei ollut kyse. Ehkä etäohjauksen asetelma edellyttää jonkinlaista pinnistelyä ja läsnäoloon liittyvien tekijöitten korostamista. Huomasin olevani enemmän jonkinlaisen kurkottautumisen tilassa enemmän kuin kasvokkain keskustellessa. Tässä lienee syy väsymiseen.
Olen tyytyväinen kokeiluuni. Asettamani tavoitteet täyttyivät. Teknisten ongelmien suhteen pitää osata jatkossakin varautua B-suunnitelmiin. Onneksi puhelin toimi kahdessa keskustelussa ylivoimaisiksi osoittautuneista teknisistä ongelmista huolimatta. Suunnitelmasta poikkeavaan ratkaisuun päätyminen oli hyväksi opiksi.
Kollegapalautteessa ehdotetun testituokion aion jatkossa ottaa käyttöön. Varsinaisia ohjauskeskusteluja ajatellen on hyvä, että kummassakaan päässä ei alkuun tarvitse jännittää keskustelun teknisen toteutumisen kysymystä.
Kokeilun jälkeen olen jatkanut keskustelujen käymistä Skypen välityksellä. Opetuskokeilun yhteydessä epäonnistuneet keskustelut eivät lannistaneet minua. Selätimme opiskelijoitten kanssa tekniset ongelmat, ja jo muutaman lyhyen ajan sisällä kävin Skype-keskustelut niiden kahden opiskelijan kanssa, joilla oli alkuun ongelmia tietokoneittensa kanssa. Opetuskokeilun tavoitteet ovat siis täyttyneet kokeilun päättymisen jälkeen.
Seuraavat ohjauskeskustelut on sovittu viikolle 24. Näyttää siis siltä, että olen saanut itselleni käyttöön uuden ohjauksellisen työvälineen...
______________
LÄHTEET:
Koli, Hannele & Silander, Pasi, Verkko-opetuksen työkalupakki. Oppimisaihiosta oppimisprosessiin. Helsinki: Finn Lectura 2006.
Lallinen, Jiri & Veermans, Marjaana, Yhteisöllisen verkko-oppimisen rakenteita. Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston julkaisusarja 1. Helsinki: Avoin yliopisto 2005 [https://www.avoin.helsinki.fi/esittely/yhteisollisenverkkooppimisen.pdf]
Löftröm, Erika, Kanerva, Kaisa, Tuuttila, Leena, Lehtinen, Anu & Nevgi, Anne, Laadukkaasti verkossa. Verkko-opetuksen käsikirja yliopisto-opettajalle. Helsingin yliopiston hallinnon julkaisuja 71, Raportit ja selvitykset. Helsinki: Helsingin yliopisto 2010. [http://www.helsinki.fi/julkaisut/aineisto/hallinnon_julkaisuja_71_2010.pdf]
Opettajan opas: Vinkkejä verkko-opetukseen. University of Tampere [https://learning2.uta.fi/mod/book/view.php?id=45171&chapterid=107]
Suominen, Riitta & Nurmela, Satu, Verkko-opettaja. Helsinki: WSOY 2011.
Vehviläinen, Sanna, Ohjaustyön opas. Yhteistyössä kohti toimijuutta. Helsinki: Gaudeamus 2014.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti